Onko tekoälyn luomat kuvat varastamista?

Kirjoittaja Juhani Räty
13 syys, 2023

Aiheena ,

Graafisen suunnittelun foorumeilla pyörineet tietävät, että tekoälyllä luoto taide on kirosana ja sitä käyttävät suunnittelijat löytävät itsensä kiirastulesta. Mutta miksi? 

Tekoäly eli artificial intelligence eli Ai (ei Adobe Illustrator) on todella voimakas työkalu oikein käytettynä. Tekoälyä käyttävät ja on käyttänyt jo pitkään monet ohjelmat kuten shakki, hakukoneet ja erilaiset algoritmit. Pinnalla on esimerkiksi ChatGTP:n kirjoittamat kouluesseet ja vastaavien ohjelmien käyttäminen asiakaspalvelussa. Skipataan kuitenkin nämä aiheet ja käytän tästä eteenpäin tekoälyä tarkoittaen juuri luovan ja visuaalisen materiaalin luomista tekoälyn avulla.

Tekoälyn tekijänoikeudet

Ohjelmat kuten DALL-E ja Midjourney luovat kuvia niille annettujen tekstien perusteella. Niiden tietolähteenä toimii muut teokset, joista ne sitten kasaavat yhden teoksen annettujen ohjeiden perusteella. Prosessi toimii kuitenkin niin, että tekoäly oppii näkemästään ja kasaa tiedon pohjalta uuden teoksen eli se ei varsinaisesti varasta muuta kuin ideoita. Kuvista ei myöskään voi mitenkään nähdä, kenen kuvia tässä  uudessa kuvassa on käytetty. Miten tekijänoikeudet? Ainakin DALL-E:n sivuilla kerrotaan, että generoituja kuvia saa käyttää vapaasti niin myyntiin, kauppatavaroihin sekä printtaukseen. Myös Midjourneyn maksullisessa versiossa saat samat käyttöoikeudet kuvien käyttöön.

Tekoäly vs. suunnittelija

Tekoälyn käyttämä prosessi on jokseenkin tuttu luoville ihmisille. Kun saan uuden tehtävän, ajaudun Pinterestiin katsomaan muiden luomia teoksia. Haen inspiraatiota, hyviä elementtejä, toimivaa väripalettia tai hyvää asettelua. Sama toistuu, kun käyn museoissa ja näyttelyissä tai selailen kirjoja. Imen kaiken inspiraation muiden tekemistä töistä ja myöhemmin nämä näkemäni asiat vaikuttavat varmasti tekemissäni töissä. Periaatteessa voit vain pyytää tekoälyä tekemään tämän vaativan työn puolestasi.

Isommassa kuvassa kuulostaa siis aika samalta, toinen vain vie huomattavasti enemmän aikaa. Vaikka tekoälyn helppous närkästyttää useita suunnittelijoita, se ei vielä kuitenkaan pysty korvaamaan ihmisen luovuutta ja ongelmanratkaisua. Se ei myöskään toimi ilman meidän sille antamia komentoja. Myös sen luomat sormet näyttää edelleen oudolle, joten edelleen tarvitaan graafikkoa.

Lopuksi

Tekoälyn potentiaali on näkyvissä, mutta sen visuaaliset taidot ovat kuitenkin vielä hieman tahmeat. Se kuitenkin paranee hetki hetkeltä ja kun tekijänoikeusasiat saadaan selkeäksi, näen tekoälyssä oikein loistavan työkalun visuaaliseen viestintään.

Muuta luettavaa

Kaikki kirjoitukset →

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat tiedon uusimmista artikkeleista. Muuta sinne ei pommiteta.

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram